Ihmisyyttä etsimässä

Kuvaussessio Pohjanhovin rannassa. Panin merkille useita turvapaikanhakijoita ja -ryhmiä, kun kävin pyöräilemässä kaupungilla ja Canonia ulkoiluttamassa. Näin paljon iloisia kasvoja. Mikä ettei, ajattelin. Kai ihmisellä on oikeus olla onnellinen, jos hän selviää lähtömaan kauhuista,  terrorista ja pääsee turvaan. Monet näistä ihmistä saattavat ensimmäistä kertaa elämässään kokea olevansa todella turvassa. Moni "veljespari" kantoi tyytyväisenä ruokakasseja päämääräänsä kohti. Sampoaukiolla oli jokin soppatarjoilu, saattoi olla Neuvokkaan. Sielläkin söi turvapaikanhakijaryhmiä. Suomalaisia huutelijoita ei näkynyt. Rollaattorimummeli tuli harmaa pää tutisten luokseni ja sanoi värisevällä äänellä: Siinä ulkomaalaiset syövät nyt. Näkevät että Suomi on hyvä maa, kun saa ruokaa, mummeli sanoi ja meni toistamaan litaniaansa seuraavalle penkille. Minua jotenkin kosketti katsella noiden miesten kasvoja. Nämä ovat niitä samoja kasvoja, joita on nähty uutisissa epätoivoisella matkalla Välimeren yli, Kosilla, pitkällä, tuskallisella matkalla Euroopan halki, juna-asemilla, busseissa, maanteillä.

En nähnyt missään yhtään onnellista suomalaista kasvoa. Japanilainen tyttöpari vilkutteli minulle iloisesti Pohjanhovin rannasta, kun kuvailin Jätkänkynttilää ja heitä samalla. Sopu sijaa antaa, toivotaan niin. Toivottavasti asiat jotenkin selkenevät ja selviävät ja rahat riittävät. Antaapa heidän olla, nyt kun ovat tänne päässeet. Yhtään vastenmielistä rasistia ja kaljupäätä en halua nähdä huutelemassa näille miehille ja naisille. Avoin henkilöön kohdistuva rasismi on äärimmäisen vastenmielistä.

Varmasti kaikenlaista tulee tapahtumaan, ikävääkin ja itse aion jatkaa turvapaikanhakukatastrofin suhteellisen asiallista arvosteluani. En aio kuitenkaan osoittaa mieltäni yhdellekään turvapaikanhakijalle. Se ei kuulu sivistyneen ihmisen käytöstapoihin. Se on kai jonkinlainen prosessi, jonka jokainen ihminen käy läpi, kun etsii omaa tapaansa suhtautua turvapaikanhakijoihin.

Isoihin ihmisjoukkoihin sopii aina monenlaista yrittäjää. Yksi mätämuna pilaa sadan ihmisen työn ja päivän. Rikollinen saattaa olla joukossa ja terroristikin, mutta eiköhän heitä ollut jo ennen tätä tulvaakin. Miksi eivät jääneet sotimaan? Mihin armeijaan? Ei siellä käydä kunniakasta talvisotaa, jossa vastus oli selkeä ja joukkojen johtaja kunniakas, lasikaapin päälle nostettu ylijumala.. Mitään rintamalinjoja ei ole, pelkkää terroria ja diktaattoreita, murharyhmiä ja terroristiryhmittymiä. Vähemmästäkin on lähdetty maanpakoon.

 Eiväthän nämä ihmiset ikimaailmassa olisi tulleet tänne kylmään ja tunteettomaan Pohjolaan, jos omassa maassa olisi säilynyt kunnollinen yhteiskuntarauha. 

Elämme aikoja, jossa kaikki on mahdollista. Järjen käyttö ei edelleenkään ole kiellettyä Suomessa, vaikka viimeaikoina on tullut tunne, että sekin on EU:n kieltolistalla. Tai meidän hienon hallituksemme ainakin.

Etsin tällä kirjoituksella lähinnä omaa sisintäni, henkilökohtaisia tuntemuksia ja suhtautumista turvanpaikanhakijoita kohtaan ihmisinä. On olemassa ikävää väkivaltaa ja ikäviä tilastoja, tiedän ne, mutta periaatteessa ihmisyyteen kuuluu säilyttää ihmisyytensä. Ei ole meikäläisen sippielämästä pois turvapaikanhakijoiden elämä ja asiat. Ei heistä ole kiinni oman elämisen laatu. Kosmista vitutusta riittää omassa elämässä ilman turvapaikanhakijoitakin ihan nokko.